 |
|
|  |
|
VALTIO JA KIRKKO ERILLEEN
Luterilainen ja ortodoksinen kirkko nauttivat Suomessa valtiollisesta erityisasemasta. Ne saavat kerätä varoja suoraan verottamalla. Keskustelu tämän yhteyden purkamisesta on mielenkiintoista. Sekä puolustajat että vastustajat käyttävät välillä kovin kiihkeitä argumentteja, jotka eivät välttämättä ollenkaan perustu tosiasioihin. Välillä keskustelun seuraaminen on suorastaan huvittavaa, kun se muuttuu henkilökohtaiseksi uskontunnustukseksi. Suurin osa siitä keskustelusta, johon minä olen törmännyt, on kuitenkin ollut ihan asiallista.
Minä kannatan kirkon erityisaseman lakkauttamista. Se tarkoittaisi, etteivät valtionkirkot saisi verottaa kansalaisia, vaan niiden tulot tulisivat esimerkiksi jäsenmaksuista ja valtion yhteisötuista. Sillä lailla muut uskonnolliset yhteisöt Suomessa rahoittavat toimintansa. Toisaalta joitakin valtion erityissuojeluksesta kirkolle koituvia tehtäviä pitäisi miettiä uudelleen.
Valtaosa Suomen väestöstä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Ortodoksinen kirkko tulee hyvänä kakkosena. Muiden kirkkokuntien jäseneniä ja toisaalta mihinkään uskonnolliseen yhteisöön kuulumattomia on kuitenkin koko ajan enemmän ja enemmän. Suunta ei näytä muuttuvan, vaan se jatkuu, jopa vahvistuu, tulevaisuudessa. Laki takaa periaatteessa uskontojen yhdenvertaisuuden, mutta parin kirkon erityisasema kertoo jotain ihan muuta.
Kirkon talous varmasti muuttuisi erottamisen takia, mutta vaikutuksia on todennäköisesti liioteltu. Minulla ei ole minkäänlaista epäilystä, etteivät ihmiset liittyisi siihen. Julkinen sektori voisi edelleen ostaa palveluja kirkoilta, jotka tunnetusti tekevät paljon koko yhteiskunnan kannalta välttämätöntä työtä.
Kirkon ja valtion erottaminen on monelle arvokysymys. Pelätään, että kirkon erityisasema pakottaa vallanpitäjät epäsuorasti sitoutumaan kristillisiin arvoihin. Toisaalta kirkon ja valtion erottamisen pelätään johtavan yhteiskunnan moraalin rappeutumiseen. Itse olen sitä mieltä, että kristillisyydellä on koko ajan pienempi rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Vaikka pidän kristillisiä arvoja monilta osin hyvinä, minusta olisi ongelmallista, jos ne olisivat edellytys oikeille valinnoille. On ihan ok, jos joku päättäjä toimii kristillisen vakaumuksensa hengessä, mutta kyllä noin yleensä on luotettava johonkin vähemmän uskontosidonnaiseen moraaliin.
Suomen evankelisluterilainen kirkko antaa lausuntoja yhteiskunnallisista asioista. Se saa mielestäni antaa juuri sellaisia lausuntoja kuin katsoo parhaaksi, jos se tekee sen tavallisena järjestönä. Mutta jos se antaa valtion erityisasemaa nauttivana uskonnollisena yhteisönä lausunnon, joka on valtion perustuslain vastainen, en voi kuin kauhistua. Viimeisin esimerkki tällaisesta tilanteesta oli hedelmöityshoitolain käsittely, josta kirkkoneuvosto antoi tiettyjä ihmisryhmiä syrjivän (siis Perustuslain) vastaisen lausunnon. Jo aiemmin kirkko on mm. kieltäytynyt siunaamasta samaa sukupuolta olevien parien avoliitot. Sekin olisi puhtaasti kirkon sisäinen asia, jos kirkko ja valtio erotettaisiin.
Kirkon ja valtion erottaminen ei olisi kannanotto kumpaakaan vastaan, vaan todellisen uskonnonvapauden puolesta.
Amu
|
|
|
|
|
